Rekisteröinti

Tarjoamme mahdollisuuden rekisteröidä aivan kaikkia marsuja riippumatta siitä, ovatko ne puhdasrotuisia vai risteytyksiä, tai onko rakas lemmikki kasvattajalta vai eläinkaupasta. Rekisteröinnin voi tehdä marsun omistaja tai marsun kasvattaja, ja marsun voi rekisteröidä heti sen synnyttyä tai vasta vanhempana, vaikka useamman vuoden ikäisenä.  Tavoitteena on, että rekisteri kattaisi tulevaisuudessa mahdollisimman ison osan Suomessa asuvista marsuista ja voisi näin antaa jonkinlaisen kuvan siitä, millainen marsukanta meillä Suomessa on, ja kuinka suosittu marsu on lemmikkieläimenä.

Tärkeä osa eettistä eläintenpitoa on se, että eläimestä jää jonkinlainen ”paperijälki”, ja tämä onnistuu juuri rekisteröimällä. Tavoitteena on, että marsujen rekisteröimisestä tulisi tavallista. Rekisterin kautta marsun alkuperän arvostus nousee, mikä vähentää esimerkiksi tukkueläinten tuontia ja ns. poikastehtailua.

Kaikkien marsujen saaminen rekisteriin ja julkiseen tietokantaan on myös tärkeä askel kasvatustoiminnassa, koska on aina helpompaa miettiä jalostusasioita, kun suurin osa marsujen sukutaulusta on nähtävissä – eikä vain murto-osa, kuten tähän asti.

 

Rekisteröintimaksu maksetaan yhdistyksen Holvi-kaupassa: [linkki]