Marsujen ulkoilu kesällä

Mitä huomioida, kun ulkoilee marsun kanssa?
– Sään tulee olla marsuille sopiva. Eli jos maa tuntuu omaan jalkaan kylmältä on sää marsulle liian viileä. Liian kostea ilmakaan ei ole hyväksi marsulle.
– Tarkista alueen kasvillisuus mihin laitat aitauksen, että siinä ei kasva myrkyllisiä kasveja. Eläimet eivät osaa itse tunnistaa saako tätä tai tätä syödä.
– Käykö marsuille ulkoiluun valjaat? Ei käy. Marsun kropan malli on sellainen, että marsu pääse helposti pakoon valjaista
– Millaisia vaatimuksia eläimen aitaukselle on? Aitauksen tulee olla tukeva ja verkotettu niin, että marsu ei pysty kaivamaan itseään sieltä karkuun.
– Aitauksessa on aina hyvä olla katto petolintujen ja muiden petojen varalta.
– Aitauksessa tulee olla varjoinen paikka, jonne eläin pääsee pakoon paahdetta ja myös juomapullo tai vesikulho.
– Ulkoilevaa eläintä ei kannata jättää vartioimatta pihalle. Toki, jos aitaus on tarpeeksi tukeva, turvallinen ja käy sellaiseen käyttöön, se on mahdollista ja alue on rauhallinen.
– Huomioi, että ainakin ulkoilujen alussa on hyvä aloittaa lyhyillä ajoilla, jotta marsun vatsa tottuu tuoreeseen.
– marsulla tulee aina olla kovaa kuivaa heinää muuten hampaat ei kulu.
– valitse paikka niin, että se ei ole suosittu koirien pissapaikka.

Marsun ulkoilu kesällä osa 2: Itse valmistettu häkki
Häkin voit valmistaa itsekin marsulle. Se ei ole mikään helppo projekti, mutta oikea asenne ratkaisee. Kun itse tekee niin yleensä säästää selvää rahaa ja saa ehkä enemmän mieluisamman kuin valmiiksi ostettu olisi.Huomioi, että puumateriaali ei saa olla lakattu tai maalattu millään myrkyllisellä. Ulkohäkeissä marsuilla kuin tulee olla katto, jotta mahdolliset saalistajat eivät käy nappaamassa eläimiä tai esim. naapurin vapaana ulkoileva kissa hyppää aitaukseen.

Tässä jonkinlaiset ohjeet siihen miten voisi rakentaa aitauksen.
1. Ensin rakennetaan tietysti uloin osa. Kehikon paksuuden voit itse päättää, mutta älä tee liian ohuesta. Katosta tietysti kannattaa tehdä vähän kalteva, jotta sinne ei kerry vesi ja valuu itse pois.
2. Seuraava vaihe on tehdä tälle kehikolle tukikehikko, koska korkeat yksittäiset palkit eivät ole kantolujuudessaan parhaimmillaan, jos noin puoleen väliin laittaa tukikehikon tulee kehikosta tukevampi. Tämä tukee myös mahdollista välikerrosta, mutta välikerros ei ole pakollinen.
3. Seuraavaksi tehdään häkin pohja, joka varmistaa sen, että marsu ei kaiva itseään sieltä ainakaan läpi tai toinen eläin kaiva itseään sinne. Maan alle on hyvä laittaa vahvaa metalliverkkoa noin 20cm syvyyteen. Häkin pohjasta osa voi olla myös puuta.
4. Toinen kerros tiivistää kehikkoa pysymään kasassa ja eläin ei tarvitse olla koko ajan maan päällä vaan voi mennä mökkiin joko alakertaan tai yläkertaan piiloon. Filmivanerista voi tehdä oikean kokoisen ja muotioisen palan ja tee siihen kulku reikä ja aseta portaat siihen. Kakkoskerroksen lattia kannattaa tukea keskeltä tukiparrulla. Kakkoskerroksen seinät voi kiinnittää kehikkoon ja lautaan ruuveilla ja verkon voi kiinnittää vaikka niittipyssyllä.
5. Eteen kannattaa tehdä ovi, jotta pääset siitäkin saalistamaan eläintä kiinni ja katon voi tehdä niin, että sen nostaa paikoiltaan ja sieltä on mahdollisuus napata eläimet kiinni. Katon tulee olla vesitiivis.

Itse valmistettu häkki

Tehdasvalmisteiset häkit:
Valmiita ulkoaitauksia on oikeastaan kahdenlaisia paloista koottavia metallisia tai sitten puusta tehtyjä aitauksia, joissa saattaa olla lämpöeristetty pesäkoppi.
Metalliset pieneläinaitaukset ovat helppo siirtää haluamaansa paikkaan tai ottaa mukaan mökille tms. Joidenkin mukana tulee päälle verkko, joka estää marsua hyppäämästä ylitse tai sitten saalistajia hyökkäämästä eläinten kimppuun. Näitä voi tietysti sitten talvella käyttää sisällä häkin laajennusosana tms. Joissain pakkauksissa on kuusi palaa, jos ostaa kaksi pakettia ne voi yleensä kiinnittää toisiinsa. Yleensä jossain palassa on jonkinlainen oviaukko ja verkon silmäkoko on 1cmx1cm. Joidenkin mukana tulee telttakepit häkin kiinnittämiseen maahan paikoilleen.
Puiset valmiit häkit: Näitä löytyy montaa erilaista eri lemmikkiliikkeistä ja yleensä suhteellisen helppoja kasata. Näissä on huomioitu yleensä lemmikkien tarpeet hyvin. Pesäkopeissa toimii ilmanvaihto. Aitauksissa saattaa olla yläkerta, johon eläin voi siirtyä ramppia pitkin. Katoissa löytyy sanarat useasti helpottamaan katon avaamista ja eläimen kiinni saantia. Eristetyt mökit takaa sen, että eläin voi vetäytyä sinne ilman kylmetessä tms.

Vastaa

Your email address will not be published.